Thursday, December 23, 2010

Puhu puhelimeen

Kävin eilen mielenkiintoisen keskustelun puhelimen osuudesta työviestinnässä. Sähköiset työvälineet ovat syrjäyttäneet puhelimen käyttöä, mutta edelleen puhelin on varmin tapa saada välitön etäkontakti toiseen ihmiseen. Puhelimessa voi nopeasti selvittää asioita, joiden hoitaminen sähköpostilla viivästyisi ja monimutkaistuisi. Melko tavallista nykyään onkin, että kiireiset ihmiset kirjoittavat huolimattomasti tai epätarkasti viestejään. Verkko-opiskelupalvelujen tuessa tarvitaan ajoittain semanttisia taitoja, että pystymme selvittämään viesteistä, mitä ihmiset haluavat meidän tekevän :-)

Puhelujen ja tekstiviestien tehokkuus on säilynyt hyvänä. Puhelut kohdistuvat oikein ja ainakin itselleni tulee hyvin harvoin ”väärä numero”- tyyppisiä puheluita. Mainospuheluita työnumeroon tulee vain harvakseltaan ja tekstiviestinä en ole saanut mainoksia kuin yhden käden sormilla laskettuna. Tekstiviesteillä on jotenkin hyvin henkilökohtainen leima, joten sitä tulee käytettyä vain tarkkaan harkittuna. Skype puheluja käytän niin paljon kun mahdollista – Skype on töissä aina auki. Chat-viesti on usein puhelua nopeampi ja riittää pienten asioiden selvittämiseen.

Puhelimen kannattelu korvalla ei paljoa kiinnosta. Puhun mieluimmin kaiuttimeen tai korvakuulokkeiden kautta. Erilaiset nettineuvottelut ovat minulle arkipäivää ja puhtaasti puhelinneuvotteluja tulee vastaan melko harvoin. Joidenkin yrityskumppaneiden kanssa pidetään hankkeissa puhelinneuvotteluja, koska ihmiset eivät aina ole netin lähettyvillä tai eivät ehdi testata ja opetella uusia verkkotyövälineitä. Pienen vaivan jälkeen kyllä saisi neuvotteluja helpottavia ominaisuuksia ja rahaa säästyisi. Neuvottelupuhelun voi yhdistää omasta kännykästä tai tilata palvelun tarjoajalta. Puhelunneuvottelupalvelujen tulisi olla nopeasti ja helposti käyttöönotettavissa, ja kustannukset pitäisi pystyä helposti kohdistamaan käytön perusteella. Nettineuvottelun ja muutaman puhelinlinjan yhdistäminen on myös silloin tällöin tarpeen.

Kalenteri ja sähköposti kännykässä ovat oleellisesti helpottaneet ihmisten työntekoa. Kunhan kännykkään saadaan vielä verkko-oppimisympäristön ja opiskelijaportaalin mobiilikäyttöliittymät, niin opiskelustakin tulee ihan oikeasti joustavaa. Tekstiviestipalvelut, joilla voidaan lähettää opiskelijoille ja henkilökunnalle täsmäviestejä, esim. aikataulun muutoksia, tärkeitä ohjeita tai hätäviestejä, edellyttävät tekstiviestietiketistä sopimista. Puhelin on osa ihmisten henkilökohtaista elämää eri tavalla kun muut sähköiset viestintävälineet, sillä puhelin kulkee aina mukana ja siitä ei voi sulkea pois työasioita, jos et sitten omista erikseen henkilökohtaista puhelinta ja varjele sen numeron antamista työkavereille. Itselläni on vain yksi puhelinnumero, eri aikaan päivästä minulla on erilaisia rooleja. Oma puhelimeni on myös nettiselain, yhteisöpalvelukanava, mikroblogi, kamera, gps ja musiikkisoitin.

Mutta nyt Joulun Viettoon ja kännykkä vapaa-ajan kanaville!

Saturday, December 04, 2010

Verkko-oppimisympäristö mobiiliksi

Online Educa konferenssissa Berliinissä 1 - 3.12 BlackBoard oli ensimmäinen oppimisympäristöalusta (learning managment system), josta esiteltiin aito mobiilikäyttöliittymä. Opiskelija lataa ohjelman puhelimeensa/lukijaansa ja pääsee sen avulla oppimisympäristön resursseihin: kursseittain koottuihin tietovarastoihin, keskustelualueisiin, blogeihin, tehtäviin, arviointeihin ja tiedotteisiin. Nyt opiskelija ei ole enää sidottu tietokoneeseen tai kannettavaan, vaan hän voi opiskella monenlaisilla päätelaitteilla. Kännykkä tai iPad/Galaxy tyyppinen monitoimilaite kulkee luonteavasti mukana matkoilla viestintävälineenä, musiikkilaitteena ja navigaattorina - miksi ei siis myös opiskeluvälineenä.

Älypuhelimissa on nykyään jo valmiina sosiaalisen median työvälineitä (esim. Facebook, Twitter) ja nyt rinnalle on mahdollista ladata opiskelun työvälineitä. Tämä on hyvä kehityssuunta, sillä opiskelu on yhä useammin elinikäistä ja tapahtuu työssäolon ja vapaa-ajan puristuksessa. Opiskelun pitäisi olla mahdollista silloin, kun siihen on itsellä aikaa.

Oppimisympäristöalustoilla on niin runsaasti pedagogisia mahdollisuuksia, että olisi ikävää joutua käyttämään niiden rinnalla joitakin muita ohjelmia vain siksi, että halutaan tarjota mobiilikäyttäjille palveluja. Oppimisympäristöalustat mahdollistavat yhteisöllisen oppimisen ja mobiililaitteella pitää päästä samaan yhteisöön mukaan. iPadin ja iPhonen multitasking-ominaisuuden avulla voi näissä laitteissa avata useita tehtäviä auki samanaikaisesti, mikä mahdollistaa mm. sen, että opettaja voi joustavasti selata opiskelijoiden tehtäviä ja antaa arviointeja.

BlacBoardiin pääsee iPhonella, iPadilla, BlackBerryllä ja android-puhelimilla. http://www.blackboard.com/Mobile/Mobile-Learn/Device-Demos.asp Tammikuussa on luvattu pääsy Nokian puhelimilla.

Odotan innolla Optima Mobilea, johon on luvattu ainakin ilmoitusten ja kalenterin lukeminen, viestien luku ja lähetys sekä teksti- ja mediatiedostojen siirtäminen. Mobiilikäyttöliittymä tulee varmasti lisäämään alustan käyttömukavuutta. iPadilla Optiman peruskäyttö on OK jo tällä hetkellä.